TT_junnu_header.jpg

Junnuleiri

Suomenlinnan pursiseuran (SuPS:n) junnuleiri 2011

Hiiulihei!

Suomenlinnan Pursiseura (SuPS) järjestää jälleen kesäkuussa suuren suosion saavuttaneen junnujen purjehdusleirin. Tiedossa on hauskaa yhdessäoloa, leirielämää, merenkulkua – ja tietysti purjehdus­ta. Leirin tukikohtana on Santahamina, josta löytyy erinomaiset puitteet leirin järjestämiseen.

Leiri järjestetään 17.–19. kesäkuuta, ja on tarkoitettu 7-14 –vuotiaille lapsille. Lähtö on perjantaina Suomenlinnasta puolen päivän aikaan ja paluu sunnuntaina iltapäivällä. Leirille voivat ilmoittautua suomenlinnalaiset lapset ja Suomenlinnan Pursiseuran jäsenten lapset. Mukaan mahtuu 40 lasta. Aiempaa purjehduskokemusta ei tarvitse olla. Leiriläisillä tulisi olla mu­kanaan mm. pelastusliivit, sadevarusteet ja makuupussi, mielellään myös teltta ja oma jolla. Tar­kemmat ohjeet lähetetään ilmoittautuneille kesäkuun alussa.

Osallistumismaksu on 65 EUR/lapsi, sisaralennus on 5 EUR/lapsi. Maksu sisältää kuljetukset, ma­joituksen (teltoissa), ruuan ja ohjelman. Suomenlinnan Pursiseura vastaa leiriläisten vakuutuksista. Ilmoittautumiset ke 25.5.2011 mennessä Jerkka Tuppuraiselle sähköpostilla jerkka.tuppurainen@chillaa.fi. Katso tämän viestin alaosassa lapsesta tarvittavat tiedot. Leirimaksu tulee suorittaa Suomenlinnan Pur­siseuran tilille Ålandsbanken 660100-1019967 kesäkuun 1. päivään mennessä.

Liitteessä 1. on leirin alustava ohjelma ja varustelista.

Lisätietoja antaa Jerkka Tuppurainen p. 0440-522 577. Tervetuloa mukaan purjehtimaan ja retkeilemään kauniissa saaristossa!

Purjehdusterveisin,Jekka (SuPSin junioripäällikkö)

Lasten varustelista SuPSin purjehdusleirille 17.-19.6.2011

HUOM! HUOM! Ruksaa lista, kun keräät lapselle varusteet. Silloin ei mikään unohdu. Pari vuotta sitten esim. muutamalla lapsella ei ollut aurinkopäähinettä ja se aiheutti melkoista säveltämistä hel­teellä. Kun tavarat on kerätty, anna lapsen itse pakata ne reppuun, jolloin hän tietää, mitä missäkin on. Luonnollisesti häntä voi auttaa pakkaamisessa, mutta lapsen oma tieto on nyt tässä valttia. Pyr­kikää siihen, että kaikki tavarat mahtuvat yhteen reppuun tai rinkkaan ja että lapsi jaksaa kantaa sen. Ikean yms. kassit eivät sovi leirielämään, sillä pienet lapset eivät pysty yksin niitä raahaamaan. Teltta voi olla omana kantamuksenaan.

Pelastusliivit – turvallisuussyistä jollaliivit eli sellaiset, joissa ei ole kaulusta Sadevarusteet, kumisaappaat ja villasukat!! Riittävästi vaihtovaatteita, ainakin 2 lämmintä vaatekertaa Lämmin takki tai tuulitakki ja lämmin villapaita ym. Käsineet, pipo/lippis Hyvät kengät, sandaaleilla ei kallioilla ja ruohikossa pärjää Hellehattu ehdottomasti mukaan ja muitakin hellevaatteita Peseytymisvälineet ja pyyhe Uimapuku tai –housut Lämmin makuupussi ja makuualusta tai kumipatja (+tyyny) Lämmin yöasu Ne, joilla on teltta, ottakaa se mukaan! Oma muki, lautanen, haarukka, veitsi ja lusikka Taskulamppu Pyykkipoikia Pelikortit ja lukemista (jos haluat)

Muistathan pakata mukaan tarvittaessa esim. allergialääkkeet Merkitsethän varusteet ja vaatteet hyvin nimilapuilla.

Leirillä et tarvitse: Omia eväitä (karkkia, limua, chipsejä tms.), elektroniikkapelejä, rahaa, kännykkää.

Varustuksen takia kannattaa seurata edellisten päivien aikana säätiedotuksia. Sään tarkkailu on muutenkin oleellinen asia turvallisessa merenkulussa.